keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Merkitsemisen taito (+ itseironisia kommentteja)

Huomautus: Luonnon tai ympäristön tahi luonnonvarojen mainitsemisen puutteesta häiriintyvät voivat sisällyttää sen suoraan heikommassa asemassa oleviin ihmisiin, sillä pohjimmiltaan tarkoitan samaa puhuessani kaukaisista utopioista. Eiväthän ihmiset nyt kuitenkaan eroa niin paljoa eläimistä.


Miten asioille löydetään merkitys?  Antamalla niiden tapahtua? Seuraamalla tapahtumaketjua, jatkamalla eteenpäin? Lopulta löydämme vastauksen eli merkityksen, mutta edessämme on uusia asioita tai kysymyksiä vailla selityksiä. Tuleeko niihin löytää vastaus? Ihmismieli on luonnostaan utelias ja maailma käytännössä rajaton,   joten arvoituksia riittää kyllä tarpeeksi, kuten ratkaisijoitakin. Itsekin koetan löytää aina uusia selittämättömiä asioita ja niille merkityksiä. Niitä löytyy niin taiteesta, luonnosta kuin muista ihmisistäkin. Jokainen yksilö on oma arvoituksensa, jota ei tosin voi ratkaista kukaan muu kun hän itse (eksistentialismin perusasioita, mutta täytyyhän sekin mainita, kun aiheeseen poikettiin).

"Aloitin aika mahtipontisesti, mutta se tavallaan kuuluu asiaan"

En ole koskaan nähnyt tarpeellisena antaa elämälle tarkoitusta. Miksi elämällä pitäisi olla jokin syy olla olemassa? Sattumalta me ihmiset tänne maapallolle olemme ilmaantuneet, koetetaan nauttia elämästä kun se kerran on olemassa. Annetaan sen olla oma merkityksensä. Mikäli kuitenkin ihmisellä olisi jokin syy olla olemassa, se olisi merkitysten löytäminen. Sen loppumattoman tarpeen löytää uutta on evoluutio aivoihimme kehittänyt. Sitä mukaa, kun löydämme uutta, halumme löytää lisää kasvaa. Loppumaton tarve etsiä merkityksiä ja lopulta täydellistä tietämystä. Miksi? Olemme ahneita ja tieto on valtaa. Mitä enemmän tiedämme, sitä enemmän voimme tehdä. Ihmisen luontainen vallanhimo hamuaa hallintaa yli kaiken. Empatia ja solidaarisuus ovat onneksi ihmisissä yleistyviä ominaisuuksia, joten ehkä emme sittenkään tule vaarantamaan toisiamme ja ympäristöämme kasvaessamme isommiksi.

Mielipide: "Planeettamme ei kestä kulutusta tätä tahtia, joten paisumista on hillittävä ainakin siihen asti kunnes sen ulkopuolisia resursseja päästään hyödyntämään."

Voiko tietää liikaa? Joitakin ihmisiä, konservatiiveja, pelottaa kehitys. Ääritapauksessa voidaan jopa ottaa askeleita taaksepäin. Yhdysvalloissa amish-lahkot tekniikan pelossaan ovat sulkeutuneet kyläyhteisöihinsä, jotta "liian pitkälle" kehittynyt sivilisaatio ei pääsisi vaikuttamaan heihin. Hauska lieveilmiö tieteen rajoittamisesta on ylävasemmalla näkyvä kuva. Tuollaisille selityksille voi täällä kehityksen kehdossa Suomessa vain nauraa, tosin hiukan vaivautuneeseen sävyyn: nämä ihmiset haluavat aidosti elää kuten elävät emmekä me sitä voi heiltä kieltää. Jokainen ihminen on edelleen oma arvoituksensa. Muilla ei ole toisen ajatuksiin oikeutta eikä koskaan tule olemaan. Yksilöllä on oltava vapaus toteuttaa itseään, oli suunta mihin tahansa.

Kannanotto: "Suunnan on oltava eteenpäin, sisäänpäin käpertyminen ja tosiasioiden kieltäminen eivät hyödytä ketään."

Uuden löytämisessä täytyy muistaa se, että kaikilla on oltava yhtäläinen oikeus nauttia löydöistä. Tällä hetkellä tämän yhtäläisen oikeuden toteuttaminen onkin suurin ongelma, eikä se ratkea vielä satoihin vuosiin. Afrikkalaisella katulapsella ei ole mitään mahdollisuutta nauttia tieteen saavutuksista samalla tavalla kuin länsimaisella yritysjohtajalla saati sitten itämaisella diktaattorilla. Kolmanteen maailmaan tarvitaan varallisuutta, toiseen maailmaan vapautta ja ensimmäiseen maailmaan ymmärrystä muita maailmoja kohtaan. Tiedon, ratkaisujen ja niiden ansioista syntyvän hyvän on oltava vapaata kaikille. Tie tähän ei ole helppo. Täydelliseen tasa-arvoon pääseminen onkin minulle enemmänkin  filosofinen kysymys, sillä ihminen ei ole aivan vielä luonnostaan niin hyvä että tasajako voisi suoraan toimia.

Eli: "Ihmisen on rationalisoiduttava ennen kuin kommarit saavat tahtonsa läpi"

Voiko ihminen ymmärtää toista? Vastaus on suoraan ei, mutta osittain ehkä. Avain oman merkityksensä löytämiseen ja muiden merkitysten tarkastelemiseen on kommunikaatio. Taiteen keinoin voi antaa toisten löytää merkityksiä omista teoistaan, olivat ne sitten kuvia, sanoja tai tunteita. Itseilmaisu on joillekuille aito elinehto. He tuntevat itsensä kahlituiksi, mikäli heitä ei kuunnella tai heidän vapauttaan rajoitetaan. Taiteen avulla he voivat vapaassa yhteiskunnassa ilmaista itseään ja kokemuksiaan muille ihmisille. Taide opettaa, oli kyse tunteista tai järjestä.

="Taide myös yhdistää ihmisiä, mutta outo nykyilmiö on tehnyt massojen musiikki- kirja- elokuva- peli- ja ties mistä mausta eksponentiaalisesti kiihtyvällä nopeudella huonontuvaa ja, no, massoittuneempaa. Onko se merkki tyhmentyvästä kansasta vai huonontuvista "taiteilijoista" - en osaa sanoa."

Luulen, että edeltävät ajatukseni asettavat kovat odotukset lopulliselle yhteenvedolle. Sanoisin, että yhteinen sanomani oli tätä kirjoittaessani suvaitsevaisuus, eikä vain se, vaan myös yhteistyö. Miksi? Jokainen ihminen on erilainen. Jokaisessa yksilössä piilee omanlaisensa voimavara, joka ei yksin pysty juuri mihinkään, mutta yhdistämällä kaikki voimavarat saadaan aikaan mitä tahansa. Maailman tulevaisuudessa ihmisten yhteistyö yli kaikkien rajojen näyttelee sen vuoksi tärkeää osaa. Se olkoon tämän opetuksena: Älä kuvittele pärjääväsi yksin. Kukaan ei ole tarpeeksi hyvä löytämään mitään merkityksiä itse.

"Juuri näin."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti