.

Merkki, jolla yleensä asioita lopetetaan, on piste. Sillä loppuvat niin asiatekstit kuin fiktiokin lukuun ottamatta niitä vastenmielisiä ranskalaisilla viivoilla kirjoitettuja tiivistelmiä. Piste lopussa lisää aivan erilaista itsevarmuutta, seesteisyyttä ja päättäväisyyttä kuin huutomerkki tai kolme pistettä...

Blogin kirjoittaminen on ollut vastoin ennakkoluulojani varsin opettavaista ja varmasti miellyttävämpi päättötyön aihe kuin kirjailijasta tehty esitelmä. Muuten arkisilta, jopa mielikuvituksettomiltakin tuntuneet sanat lienevät nyt syöpyneet moniin pieniin mieliin kaikkine vivahteineen ja nyansseineen selvinä kuin tislaamalla purifioitu divetyoksidi H2O. Itse tekstien naputtaminenkin parani useimmilla kirjailijanaluilla paikoin jopa huomattavissa määrin, itse sanoisin ilmaisuni helpottuneen muttei niinkään parantuneen. Otaksuisin onnistuneeni jopa välttämään elitististen sivistyssanojen hyödyntämistä teksteissäni, ainakin tähän nimenomaiseen postaukseen asti.

"Merkki! Siinäpä vasta erinomainen sana!" tuumasi nuori Teo jonain kauniina kesäiltana vuonna 2011. Siitä tilanteesta lähdin ratkomaan sanani todellista funktiota, vieden kuvainnolliset kinttuni monia mukulaisia linkkipolkuja pitkin aina kiintiöwikipedia-artikkelista semantiikkaa käsitteleviin kirjoihin asti. Merkittävien merkkien merkillinen kirjo merkitsi alati muovautuvalle mielelleni jälleen uutta, outoa ja perin eriskummallista aluetta tutkittavaksi. Ja monta kertaa, kun tämä jumalainen sana oli piehtaroinut riittävän kauan ajatuksieni hämärissä vesissä, menetti se niin kammottavan rasittavalla tavalla merkityksensä, mikäli nyt ymmärrätte mitä ajan takaa.

Itse postauksista päämääräni saavutin suurimmalla prosentilla eli tarkalleen 93:lla jättiläisrapunovellissani, jossa ainakin suurimman osan ah niin rajallisesta ajasta pystyin pitämään yllä "mielikuvituksellista" sanailmaisua. Itse juoni taisi jäädä vähän sivuosaan, ja novellimaisuudessa... kutsuisin niitä eräänlaisiksi freudilaisiksi lipsahduksiksi. Ainoa sananmukaisesti huono postaus oli häntä koipien välissä naputettu kuva-analyysi, jota kirjoitettaessa kiire murhasi luovuuden isolla ja ruosteisella Veitsellä.

Kaiken kaikkiaan on ollut ihan kivaa, ja muistakaahan:
"Merkki on asia, joka tarkoittaa toista asiaa."
Piste.

#dedis ylittyi taas, ripottelisin tuhkaa ylleni jos se ei vaarantaisi pukueleganssiani

Merkitsemisen taito (+ itseironisia kommentteja)

Huomautus: Luonnon tai ympäristön tahi luonnonvarojen mainitsemisen puutteesta häiriintyvät voivat sisällyttää sen suoraan heikommassa asemassa oleviin ihmisiin, sillä pohjimmiltaan tarkoitan samaa puhuessani kaukaisista utopioista. Eiväthän ihmiset nyt kuitenkaan eroa niin paljoa eläimistä.

Miten asioille löydetään merkitys?  Antamalla niiden tapahtua? Seuraamalla tapahtumaketjua, jatkamalla eteenpäin? Lopulta löydämme vastauksen eli merkityksen, mutta edessämme on uusia asioita tai kysymyksiä vailla selityksiä. Tuleeko niihin löytää vastaus? Ihmismieli on luonnostaan utelias ja maailma käytännössä rajaton,   joten arvoituksia riittää kyllä tarpeeksi, kuten ratkaisijoitakin. Itsekin koetan löytää aina uusia selittämättömiä asioita ja niille merkityksiä. Niitä löytyy niin taiteesta, luonnosta kuin muista ihmisistäkin. Jokainen yksilö on oma arvoituksensa, jota ei tosin voi ratkaista kukaan muu kun hän itse (eksistentialismin perusasioita, mutta täytyyhän sekin mainita, kun aiheeseen poikettiin).

"Aloitin aika mahtipontisesti, mutta se tavallaan kuuluu asiaan"

En ole koskaan nähnyt tarpeellisena antaa elämälle tarkoitusta. Miksi elämällä pitäisi olla jokin syy olla olemassa? Sattumalta me ihmiset tänne maapallolle olemme ilmaantuneet, koetetaan nauttia elämästä kun se kerran on olemassa. Annetaan sen olla oma merkityksensä. Mikäli kuitenkin ihmisellä olisi jokin syy olla olemassa, se olisi merkitysten löytäminen. Sen loppumattoman tarpeen löytää uutta on evoluutio aivoihimme kehittänyt. Sitä mukaa, kun löydämme uutta, halumme löytää lisää kasvaa. Loppumaton tarve etsiä merkityksiä ja lopulta täydellistä tietämystä. Miksi? Olemme ahneita ja tieto on valtaa. Mitä enemmän tiedämme, sitä enemmän voimme tehdä. Ihmisen luontainen vallanhimo hamuaa hallintaa yli kaiken. Empatia ja solidaarisuus ovat onneksi ihmisissä yleistyviä ominaisuuksia, joten ehkä emme sittenkään tule vaarantamaan toisiamme ja ympäristöämme kasvaessamme isommiksi.

Mielipide: "Planeettamme ei kestä kulutusta tätä tahtia, joten paisumista on hillittävä ainakin siihen asti kunnes sen ulkopuolisia resursseja päästään hyödyntämään."

Voiko tietää liikaa? Joitakin ihmisiä, konservatiiveja, pelottaa kehitys. Ääritapauksessa voidaan jopa ottaa askeleita taaksepäin. Yhdysvalloissa amish-lahkot tekniikan pelossaan ovat sulkeutuneet kyläyhteisöihinsä, jotta "liian pitkälle" kehittynyt sivilisaatio ei pääsisi vaikuttamaan heihin. Hauska lieveilmiö tieteen rajoittamisesta on ylävasemmalla näkyvä kuva. Tuollaisille selityksille voi täällä kehityksen kehdossa Suomessa vain nauraa, tosin hiukan vaivautuneeseen sävyyn: nämä ihmiset haluavat aidosti elää kuten elävät emmekä me sitä voi heiltä kieltää. Jokainen ihminen on edelleen oma arvoituksensa. Muilla ei ole toisen ajatuksiin oikeutta eikä koskaan tule olemaan. Yksilöllä on oltava vapaus toteuttaa itseään, oli suunta mihin tahansa.

Kannanotto: "Suunnan on oltava eteenpäin, sisäänpäin käpertyminen ja tosiasioiden kieltäminen eivät hyödytä ketään."

Uuden löytämisessä täytyy muistaa se, että kaikilla on oltava yhtäläinen oikeus nauttia löydöistä. Tällä hetkellä tämän yhtäläisen oikeuden toteuttaminen onkin suurin ongelma, eikä se ratkea vielä satoihin vuosiin. Afrikkalaisella katulapsella ei ole mitään mahdollisuutta nauttia tieteen saavutuksista samalla tavalla kuin länsimaisella yritysjohtajalla saati sitten itämaisella diktaattorilla. Kolmanteen maailmaan tarvitaan varallisuutta, toiseen maailmaan vapautta ja ensimmäiseen maailmaan ymmärrystä muita maailmoja kohtaan. Tiedon, ratkaisujen ja niiden ansioista syntyvän hyvän on oltava vapaata kaikille. Tie tähän ei ole helppo. Täydelliseen tasa-arvoon pääseminen onkin minulle enemmänkin  filosofinen kysymys, sillä ihminen ei ole aivan vielä luonnostaan niin hyvä että tasajako voisi suoraan toimia.

Eli: "Ihmisen on rationalisoiduttava ennen kuin kommarit saavat tahtonsa läpi"

Voiko ihminen ymmärtää toista? Vastaus on suoraan ei, mutta osittain ehkä. Avain oman merkityksensä löytämiseen ja muiden merkitysten tarkastelemiseen on kommunikaatio. Taiteen keinoin voi antaa toisten löytää merkityksiä omista teoistaan, olivat ne sitten kuvia, sanoja tai tunteita. Itseilmaisu on joillekuille aito elinehto. He tuntevat itsensä kahlituiksi, mikäli heitä ei kuunnella tai heidän vapauttaan rajoitetaan. Taiteen avulla he voivat vapaassa yhteiskunnassa ilmaista itseään ja kokemuksiaan muille ihmisille. Taide opettaa, oli kyse tunteista tai järjestä.

="Taide myös yhdistää ihmisiä, mutta outo nykyilmiö on tehnyt massojen musiikki- kirja- elokuva- peli- ja ties mistä mausta eksponentiaalisesti kiihtyvällä nopeudella huonontuvaa ja, no, massoittuneempaa. Onko se merkki tyhmentyvästä kansasta vai huonontuvista "taiteilijoista" - en osaa sanoa."

Luulen, että edeltävät ajatukseni asettavat kovat odotukset lopulliselle yhteenvedolle. Sanoisin, että yhteinen sanomani oli tätä kirjoittaessani suvaitsevaisuus, eikä vain se, vaan myös yhteistyö. Miksi? Jokainen ihminen on erilainen. Jokaisessa yksilössä piilee omanlaisensa voimavara, joka ei yksin pysty juuri mihinkään, mutta yhdistämällä kaikki voimavarat saadaan aikaan mitä tahansa. Maailman tulevaisuudessa ihmisten yhteistyö yli kaikkien rajojen näyttelee sen vuoksi tärkeää osaa. Se olkoon tämän opetuksena: Älä kuvittele pärjääväsi yksin. Kukaan ei ole tarpeeksi hyvä löytämään mitään merkityksiä itse.

"Juuri näin."

Merkillistä

Mieleni lukee maailmaa

Maailma ei ole minun

Mutta minä olen maailman

Ja maailmasta näkee minut

Näenkö todella?

Kaikkeuden,

vai onko se 

vain kuva?

Merkki jostain ylemmästä

Platonin ideamaailmasta

Täydellisyydestä

Saavuttamattomuudesta

Jossa sielut uivat ilon meressä

Ja mikään ei muutu

Jossa kaikki on yhtä

Ja yksi on kaikkea

Voiko maailmasta nähdä ulos?

Voiko nähdä onko siellä mitään?

Onko siellä elämää

ja onko siellä paremmin?

Onko vika mielessäni

Joka ei päästä minua

Lentämään vapaana murheista

Uimaan siellä missä ei ajatella

Pitääkö mieli vapauttaa

Tiedon tuskasta

Maailman kahleista

Vai onko näin parempi?

Mieleni lukee yhä maailmaa

Eikä maailma ole minun

Mutta en ehkä olekaan maailman

Ja maailmasta näkee ulos